Viisi tärppiä luovuuteen

Marraskuun harmauden keskellä tuntuu, että Muumit ovat käsittäneet monta asiaa oikein. Tekisi itsekin mieli järsiä purkillinen havunneulasia ja vetäytyä talviunille.

Kotitoimistolle villahousuissa piiloutuminen tuntuu houkuttelevalta, mutta haaste pysyy: Miten pitää yllä luovaa ajattelua silloinkin, kun ympäristö ja vuodenaika eivät varsinaisesti pursua elinvoimaa?

Tovi sitten keräilin psykologian asiantuntijoiden huomioita luovuudesta omaksi havunneulasreseptiksini ja tarjoilin sen työkavereilleni luovan johtajan katsauksessa.

Poimin mukaan mm. tällaisia tieteellisesti tutkittuja tapoja lisätä luovuutta.

  1. Kehitä rutiini. Tieteeseen keskittyneen Elsevier-kustantamon tutkimuksessa seurattiin kirjailijoiden luovuutta. Ryhmä kirjailijoita noudatti säännöllistä päivärutiineja, siinä missä verrokkiryhmä työskenteli milloin sattuu. Hieman yllättäen rutiinia noudattanut ryhmä tuotti luovempaa tekstiä.
  2. Pidä tauko. Taukojen merkitystä työn tuottavuuteen on tutkittu paljon. Samoin sen vaikutusta luovuuteen. Pitkä ja tauoton työskentely lisää stressiä ja väsymystä, jolloin aivoilla on tapana tukeutua jo opittuihin, resursseja säästäviin mekanismeihin.
  3. Käy kävelyllä. Stanfordin yliopiston tutkimuksessa kävi ilmi, että kävely liikkeenä edesauttoi luovempien ajatusten syntyä. Mikä yllättävintä, tutkimuksen mukaan ei ollut väliä kävelikö kohde ulkona vai sisällä, jopa toimistoon sijoitetulla juoksumatolla kävely lisäsi luovuutta.
  4. Vaihda paikkaa. ”Uudet ideat syntyvät vanhojen ideoiden yhdistymisestä”, toteaa vanhempi psykologian tutkija Robert Epstein (American Institute for Behavioral Research). Instituutin tutkimuksissa on havaittu, että tutussa ympäristössä käytämme kognitiivisia oikopolkuja, kun taas uudessa ympäristössä kohtaamme enemmän luovaa ongelmanratkaisua. Tämä edesauttaa luovaa ajattelutapaa. Jos ei ole mahdollista lähteä kahvilaan etäilemään, jo työpöydän järjestäminen uudella tavalla virkistää aivoja.
  5. Pidä muistikirjaa. Muistimme ei ole tallennuslaite. Se on ailahteleva, muuttuva ja unohteleva. Käsinkirjoittaminen on aivoja aktivoiva prosessi, joka auttaa muistamisessa, tiedon prosessoinnissa ja jopa nopeuttaa ajattelua. Uusien ideoiden syntymisessä tarvittavaa vanhojen ideoiden varastoa kannattaa siis kirjoittaa tai piirrellä ylös, ja kas, sinulla on henkilökohtainen inspiraatioarsenaali odottamassa tositilannetta.

Niillä meistä, joilla ei ole mahdollisuuksia pitkään talviuneen, on päivittäin edessä luovaa ongelmanratkaisua vaativia tilanteita. Jos alitajunta ei tarjoile ratkaisua heti lettujen ja mansikkahillon kera, saattaa se lymytä näiden viiden konstin takana. Luovuutta kaamokseesi!