EtusivuTyötOsuuskauppa Hämeenmaa

Vastuullisuuskonsepti sisäisen markkinointitiiimin työkaluksi

Kanta- ja Päijät-Hämeen alueella toimiva S-ryhmän Osuuskauppa Hämeenmaa kaipasi tapaa viestiä vastuullisesta toiminnastaan helposti, yhdenmukaisesti ja ymmärrettävästi – niin omalle henkilöstölle kuin asiakkaillekin. Trustin avulla syntyi HämeenOmaa-konsepti, joka herätti ihastusta koko kaupparyhmän tasolla.

Yli 166 000 asiakkaansa omistama Osuuskauppa Hämeenmaa halusi lisätä tunnettuuttaan erityisesti paikallisena ja vastuullisena toimijana. Vastuullisuudesta haluttiin Hämeenmaan keskeinen erottautumistekijä, sillä erityisesti sosiaalinen vastuullisuus on vahvasti osuuskauppatoiminnan ytimessä ja lähtökohdissa. Tätä yhteyttä ei kuitenkaan ollut muistettu tuoda esiin riittävän konkreettisesti ja tunnistettavasti. Myös monet ympäristön hyväksi tehdyt toimenpiteet kaipasivat helposti ymmärrettävää viestinnän muotoa. Konseptin piti lisäksi toimia saumattomasti S-ryhmän kattotason vastuullisuusviestinnän kanssa.

Hämeenmaa on Hämeen omaa 

Trust loi yhdessä Hämeenmaan tiimin kanssa HämeenOmaa-konseptin, jonka ytimeen nostettiin sosiaalinen vastuullisuus eri teemojen kautta. Myös ekologisella ja taloudellisella vastuullisuudella on paikkansa konseptissa. Selkeä teemoitus tarjosi Hämeenmaan viestintätiimille avaimet luoda jatkuvia sisältösarjoja ja -kokonaisuuksia, mikä helpottaa päivittäistä tekemistä.

– Konseptin luomisen jälkeen vastuullisuusviestintä lähti meillä etenemään vauhdilla. Konsepti on ollut meille oiva työkalu. Nyt meillä tulee joka kuukausi uusi HämeenOmaa-kampanja, joka pohjautuu johonkin konseptin teemoista, kertoo Hämeenmaan markkinointivastaava Jenni Keurulainen.

Konseptin avulla Hämeenmaan vastuullisuus kytkettiin osaksi suurempaa, koko S-ryhmän vastuullisuustavoitetta sekä konkreettista hiilinegatiivisuustavoitetta vuoteen 2025 mennessä.

– Saimme hienosti nivoutettua tämän S-ryhmän laajempaan konseptiin niin, että pystymme tekemään sen sisällä tätä omaa, paikallisempaa viestintäämme. Konsepti on saanut erittäin hyvän vastaanoton niin sisäisesti kuin asiakasomistajienkin keskuudessa.

Konseptin Omat muodot

HämeenOmaa-konsepti on jalkautunut muun muassa lähituottajavideoiksi, natiivi- ja verkkoartikkeleiksi, sisällöiksi Facebookissa ja Instagramissa – sekä tietenkin myymälöihin, joissa paikallisia lähituotteita on nostettu esille omissa hyllyissään, ja myymäläkalusteiden tarroitukset kertovat muun muassa omasta aurinkoenergiatuotannosta. Konseptin avulla on tuotu esiin niin lähituottajien, oman henkilöstön kuin asiakasomistajien kasvoja.

Muita töitämme