Näkemyksellisen negatiivinen lanseerauskonsepti

Luomujäätelöistään tunnettu Jymy toi helmikuussa 2021 markkinoille Suomen ensimmäinen hiilinegatiivisen Taivas-jäätelösarjan. Trust auttoi uutuustuotteen lanseeraamisessa aina tuotebrändin tarinan kirjoittamisesta jäätävän herkullisiin kuviin saakka.

Suunnittelimme ja toteutimme jäätelösarjalle oikeissa kohderyhmissä vaikuttavan markkinointikampanjan, mediaviestintää sekä tuotteen verkkosivun sisällöt.

Tuote, jolla on sanottavaa

Kokeneen markkinointialan ammattilaisen, Erkki Mikolan, käsissä kasvanut Jymy-brändi luotti ensimmäistä kertaa ulkopuoliseen apuun markkinoinnissaan. Mikola kertoo ihastuneensa erityisesti Trustin näkemyksellisyyteen ja kykyyn hahmottaa sekä Jymyn että lanseerattavan tuotteen kokonaismerkitystä.

– Taivas-jäätelöiden lanseerauksessa ei ollut kyse vain tuotteen markkinoinnista vaan koko alan toimintatapojen haastamisesta ja halusta muuttaa maailmaa. Taivas-jäätelöillä on sanottavaa ja siksi viesti piti hioa teräväksi. Tähän Trustista löytyi osaamista ja aidosti tuoretta näkemystä, Mikola kiittelee.

Vaikuttavan herkullisia sisältöjä

Strateginen sparraus ja Taivas-jäätelöiden tarinan sanoittaminen synnyttivät käsityksen tuotteen pääviesteistä ja kohderyhmistä. Niiden perusteella lanseerauksessa päätettiin keskittyä aluksi vaikuttajien kautta tapahtuvaan blogi- ja instamarkkinointiin, joilla tavoitetaan kohdennetusti oikea yleisö.

Myöhemmin lanseerausta jatketaan perinteisemmällä mainonnalla, jonka kuvat ja viestit suunniteltiin niin ikään yhteistyössä Trustin kanssa. Trustin studiossa kuvatuissa jäätelökuvissa aidot maut ja raaka-aineet pääsevät esiin herkullisimmallaan. Trustin kanssa myös ideoitiin tuotteen lanseeraussivu ja toteutettiin sen graafinen esitys.

Muita töitämme