Rekrytoinnin maailmasta markkinoinnin pyörteisiin ponkaissut Jenna tykkää, kun asiat etenevät. Eipä siis ihme, että nappiin mennyt aikataulutus, projektin seuraavien askelien sommittelu ja haasteiden onnistunut taklaaminen saavat Trustin projektipäällikön hyrisemään.
– Listojen laatiminen ja asioiden suunnittelu on musta jopa rentouttavaa. Se tulee jotenkin luontaisesti, Jenna hymyilee.
Jenna valmistui parturi-kampaajaksi, siirtyi sen jälkeen kaupan alalle ja jatkoi ammattikorkeakouluun opiskelemaan projektijohtamista. Opintojen jälkeen Jenna työskenteli rekrytointiyrityksessä ja huomasi, että messujen, asiakasjuhlien ja muiden tapahtumien järjestely tuntui erityisen mielekkäältä. Myös markkinointi alkoi kiinnostaa.
– Kun näin että Trustille haetaan projektipäällikköä, tuumin, olisiko nyt vihdoin aika tehdä työtä, jota alun perin lähdin opiskelemaan.
Projektinhallintaan monipuoliset työkalut tarjoava koulutus onkin osoittanut ansionsa.
– Budjetointi ja muu projektien vetämiseen liittyvä oli hanskassa heti alkuun – langat pysyivät käsissä. Tykkään silti tosi paljon siitä, että asiat voi tehdä täällä omalla tavallaan. Esimerkiksi tiimien kesken voi olla erilaisia toimintatapoja, kunhan asiat vain sujuvat ja lopputulos on hyvä, Jenna toteaa.
Uuteen sopeutumisessa on tsempannut järjestelmällisyyden lisäksi periksiantamaton asenne.
– Tykkään tehdä asiat heti ja ajattelen, että kaikki hoidetaan. Se on sekä hyvä että huono puoli: hommat etenevät, mutta toisaalta joskus projekteihin väistämättömästi liittyvä odottelu tai asioista irti päästäminen voi olla vaikeaa, Jenna pohtii.
Into oppia uutta ja tehdä monenlaista yltää myös tamperelaisen vapaa-ajalle. Syksyn ohjelmaan kuuluu uuden harrastuksen, paritanssin aloitus. Työpäivän jälkeen Jenna myös tapaa mielellään ystäviään, ratkoo ristikoita tai suuntaa kalaan. Yksi intohimon aihe kulkee useimmiten iloisen naisen mukana.
– Näyttävät korvikset on mun juttu. Tykkään myös itse askarrella niitä. Yleensä valitsen eka korvikset ja sitten vasta, mitä laitan ylleni, Jenna nauraa.