Bullakesän kuumimmat pakkaukset
Miten pullabrändi voi erottautua muista? Kuopiolainen Trube toi kauppoihin kausituotteet meidän suunnittelemissamme pakkauksissa.
– Erottuvat ja kuluttajien silmää miellyttävät kausituotepakkaukset ovat pakkaussuunnittelun helmiä. Raikas ja tuore ulkonäkö erottuu kaupan hyllyssä selkeästi ja kutsuvasti. Tämä on näkynyt myös myynnissä positiivisesti, Truben kaupallinen johtaja Jukka Vihavainen kertoo.
Trust on Truben markkinointikumppani. Brändin ytimessä on behmeä bulla ja markkinoinnin rohkea kehittäminen.
– Kuluvan vuoden ehdottomia onnistumisia ovat olleet markkinoinnin kokonaisvaltaisen suunnittelun ja toteutuksien linjakkuus sekä ”ryhti, tahti ja puhti”. Asioita on saatu edistettyä tehokkaasti ja päättäväisesti monella eri osa-alueella, Jukka sanoo.
Uutta on taas uunissa!
Mitä teimme?
- Pakkaussuunnittelu
- Brändikonsepti
Toimimme Truben markkinointikumppanina.

