Pieniä ja suuria tekoja – aina suurella sydämellä
Minulla on asiakaspalveluidoli. Idolini on erään pirkanmaalaisen pikkukaupungin huoltoasemayrittäjä. Tuo idolini on jopa ilmestynyt vesisuihkujen keskeltä harjaamaan autoni hankalampia likakohtia, kun totesi suihkupesun olevan riittämätön. On kyseessä sitten autonpesu, pissapojan täyttäminen tai vaikka grillihiilien ostaminen, hän saa tuntemaan minut tärkeimmäksi ihmiseksi maailmassa juuri sillä hetkellä.
Miksi tuo idolini jaksaa ilahduttaa minua kerta toisensa jälkeen? Hän rakastaa sitä, mitä hän tekee. Hän suhtautuu työhönsä intohimoisesti. Minun on helppo samaistua häneen. Teen työtäni suurella sydämellä. Siksi pohdinkin, mikä minut lopulta sytyttää? Se, kun näen asiakkaani kasvoilla innostuksen, ilahtumisen ja tyytyväisen ilmeen. Hänellä on ollut tavoite: saada viestinsä kuuluviin ja tavoittaa omat asiakkaansa. Ovat he sitten tuotteiden ostajia tai yrityksen sisäisiä asiakkaita – työntekijöitä tai johtoa. Olemme onnistuneet saavuttamaan yhteisen tavoitteemme.
Mitä se sitten vaatii? Yleensä valtavan määrän keskustelua, usein yhteistä pähkäilyä, lähes aina kuvien ja sanojen yhteensovittamista sekä viestin kiteyttämistä. Se vaatii aikataulujen yhteensovittamista ja tehtävien jatkuvaa priorisointia, jotta nopeissakin muutostilanteissa onnistumme saavuttamaan maalin oikeaan aikaan.
Olen työskennellyt käytännössä koko tähänastisen urani yritysten sisällä yhden naisen markkinointitoimistona. Tästä syystä hieman jännitin, kuinka työ täällä aidan toisella puolen, markkinoinnin ja viestinnän ulkoisena tarjoajana, eroaisi entisestä. Hallittavanani on nyt valtava määrä erilaisia toimialoja sekä kohderyhmiä. Loppujen lopuksi ero on hiuksenhieno. Kuten ennenkin, tärkein tehtäväni on asiakkaideni haasteiden ratkominen ja heidän kanssaan yhdessä ideoiminen. On ollut mahtavaa huomata, kuinka erilaisten ja toisaalta samanlaisten asioiden parissa painitaan toimialalta toiselle. On valtava rikkaus päästä lyömään sydämeni ja osaamiseni peliin jokaisen asiakkaani haasteen ratkaisemiseksi.
Takaisin tuohon huoltoasemayrittäjään. Joka kerran, kun autoni kaipaa pesua tai pissapoika on tyhjä, tiedän minne suuntaan. Toisinaan myös tankkaamaan, siitäkin huolimatta, että menovesi on naapuriyrittäjään nähden hieman tyyriimpää. Haluan, että tuo idolini pysyy kylällämme. Kuten hän, haluan, että asiakkaani kokee minun olevan läsnä ja onnistun löytämään yhteisen aaltopituuden hänen kanssaan. Toisinaan se käy hetkessä, toisinaan taas vaatii enemmän työtä. Tiedän, että työn tekeminen kannattaa.
Jokainen kerta, kun näen asiakkaani kasvoilla hymyn, yllättyneisyyden tai innostuksen, saan suuren palkinnon. Tiedän, että seisomme rinnakkain matkalla samaan suuntaan. Jokainen puhelu, kun asiakkaani aloittaa ”Olis Elli taas yks juttu…” saa minut hymyilemään. Minuun luotetaan. Mutta yksi sana on ylitse muiden ja saa minut leijumaan joka kerran. Se sana on ”kiitos”.
Kiitos siis teille kaikille, joiden kanssa saan heittäytyä jokaiseen työpäivään – suurella sydämellä.