Rakas, (epä)täydellinen maailmani

Meillä on Propagandassa vakiintunut tapa koota porukka kasaan noin kuukauden kahden välein pysähtymään erilaisten teemojen ympärille. Kutsumme näitä ”varteiksi”, vaikka kyllähän siinä yleensä kyse on tiimasta. Vartit on nimetty vetäjänsä mukaan: toimari, luovari, kielari (juu juu, kielenhuoltajapa hyvinkin) ja kehittäjä. Viimeinen olen minä – kehittäjähahmo ja ikuinen kyseenalaistaja.

Valmistellessani viimeisintä varttiani pysähdyin hetkeksi katsomaan vuoden verran taakse päin. Mistä puhuimme viime syksynä? Mitkä asiat tuolloin puhuttivat ja vaativat meiltä toimenpiteitä? Ryhdyin listaamaan, kuinka olemme haasteisiin tarttuneet ja melkoinen lista siitä syntyikin. Viestintää, järjestelmien kehittämistä, uusia toimintatapoja, esimiestyötä, strategiatyötä… Ja yhä edelleen työtä riittää.

Hölmöys – uhka vai mahdollisuus?

Mistä kehitys alkaa? Palautteesta. Palautetta saamme asiakkailtamme, henkilöstöltämme, verkostoiltamme, jopa perheiltämme ja läheisiltämme. Kyllä, myös viimeksi mainituilla on iso vaikutus työelämäämme.

Mikä kehittämisen tavoitteena pitäisi mielestäni olla? Sujuvuuden lisääminen. Ettei tehtäisi hölmöjä asioita tai ainakaan hölmöllä tavalla. Työn ja tekemisen tavan täytyy kehittyä siten, että voimme vastata meille heitettyihin haasteisiin. Toisaalta voidaanko niiltä hölmöiltä asioilta täysin välttyä? Tuskinpa koskaan, mutta ei tuosta mielestäni haittaakaan ole. On rohkeasti kokeiltava uusia tapoja ja toimintamalleja. Rohkeaa on myös todeta, että kokeiltu malli ei toimi. Et voi tietää, jos et kokeile. Joskus on hyvä myöntää olleensa vähän hölmö.

Tärkeää on liike. Joskus edestakainen.

Jos kehitys lähtee palautteesta, se on uskallettava kohdata. Miltä palaute tuntuu? Parhaimmillaan se saa hymyilemään: Loistavaa. Me osaamme tämän. Toisinaan se on kuin märkä rätti. Kuvittelimme, että korjausliike oli riittävä. Ei ollut. On siis syytä avata silmät ja hakea uusia reittejä. Kehitystyö jatkuu. Vaikuttavuus olikin laajempi, miltä alun perin vaikutti.

Kehittäminen vaatii jatkuva tarkastelua – pysähtymistä. Onko myöhäistä? Voidaanko peruuttaa? Pitääkö vaihtaa suuntaa? Onko järkeä pitää jääräpäisesti kiinni alkuperäisestä suunnitelmasta? Mielestäni tärkeäintä on, että maali on selvillä. Viisautta on kuunnella, vaikka kuulemasi asiat eivät aina miellyttäisi. Käsissäsi voikin yhtäkkiä olla briljantti idea, jota et alun perin osannut tunnistaa.

Rakasta keskeneräisyyttä

Kehittäjän maailma on aina keskeneräinen. Tuleeko siitä koskaan valmis? Ei. Täydellisyyttä ja täysin valmista maailmaa ei ole. Tämän tietävät kaikki. Mutta matkalla on paljon välietappeja, joihin pysähtyessä voi todeta, että kehitystä on tapahtunut. Nauti niistä hetkistä. Hymyile. Ja ryhdy jälleen töihin.